Nuolniemellä kasvaneilla ja lapsuuden kesät viettäneillä on yhteinen unelma: maisemoida kylän pellot ja reunojen metsälaitumet takaisin kulttuurimaisemaksi. Kesällä 2012 lampaat aloittivat Lehtomaan torpalta ja Kauralammin kyläpellolta. Välissä on paljon pusikoituvia peltoja ja paljon työtä. Etkö tulisi mukaan?




sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kesä on toddellakin mennyt

Meidän lampaat ovat pärjänneet hienosti pusikontorjuntatehtävissään. Olemme tehneet aitoja raivokkaasti. Mutta emme riittävän raivokkaasti: Seppo-pässi erityisesti osaa loikata aitojen yli ja käy tervehtimässä ladyjä. Mutta huomenna se taitaa käväistä Orimattilassa ja palata sieltä Seppälän pakkaseen.

Lammasjuhlat menivät hienosti. Näytelmää on kovin paljon kehuttu. Ruokaa sitäkin enemmän. Olemme kiinnittäneet jo ensi vuoden näyttelijöitä - joten varaa ihmeessä kalenteriin aika Laurin päivän tienoilta lauantailta. Viime kesästä poiketen ajattelimme hieman harjoitella. Kuvia ja kertomuksia lammasnäytelmästä näet vieressä olevasta linkistä Seppälän Teemun Pinterestistä Siellä on oma taulu tuosta lammasjuhlasta.

Meillä on ollut kanoja koko kesän. Ja yksi silkkikukko. Kaarle. Se on niin arka, ettei kuviin tule.


Silkkikukko Kaarle muni elokuun lopussa ensimmäisen munansa. Olemme pääsiäisestä asti pitäneet hautomakonetta käynnissä. Munivat kukot eivät pysty kukonhommiin. Haimme kaksi uutta kukkoa. Ne eivät tulleet toimeen keskenään. Ensimmäisen kukkotappelun jälkeen toinen muutti Kauralammille. Poikakanit ovat tehneet pikkukaneja kuitenkin ihan mukavasti. Ne kolme varmaa poikakania, jotka alkukesästä haimme. Meidän on ehkä pakko lukea vähän biologiaa?


Leivänkesäkuivatus on rankkaa hommaa. Siihen kyllä tarvittiin kaikki.
Miehiä töissä.
Hirvihommissa meidän aika on viime aikoina mennyt. Yritänpä laittaa hirvijahdin kuvia sinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti