Nuolniemellä kasvaneilla ja lapsuuden kesät viettäneillä on yhteinen unelma: maisemoida kylän pellot ja reunojen metsälaitumet takaisin kulttuurimaisemaksi. Kesällä 2012 lampaat aloittivat Lehtomaan torpalta ja Kauralammin kyläpellolta. Välissä on paljon pusikoituvia peltoja ja paljon työtä. Etkö tulisi mukaan?




maanantai 14. lokakuuta 2013

Lampaat siirtyvät kohti talvea




Supersankari
Juhannuksen tienoilla kolme lammasta lähti Niemelään Valtolan kylään. Sohvi oli ollut siellä talven ja lähti palasi pienen piipahduksen jälkeen kotikonnuillee. Mutta sohvi oli tavannut Kyösti pässin Lehtomaan laitumilla eikä montaakaan päivää malttanut Niemelässä olla. Se vaelsi vikkelään tuon matkan ja nähtiin alkukesästä monta kertaa kylän laitamille selvästi Kyöstiä tapaamassa. Koko kesän se on viettänyt leppoisaa elämää. Kunnes Esan koira tavoitti sen Peräläntien päästä, otti haukkuun ja ilmineerasi sen isännälleen, joka hälytti Teemun, Paukkerin Karin ja vaarin noutamaan onnellisen kesän viettäneen omien teiden kulkijan. Olimme onnellisia viikon. Kunnes Turkin Saku soitti ja sanoi, että kadonnut lampaamme on nähty Kinninpäässä. Kyllä vain... toinenkin uuhi on poistunut Lehtomaalta. Tällä kerralla hyvin mystisesti: aita on rikkomaton. Nyt sitten hirvestyksen alettua odotamme sen tavalla tai tosiella ilmaantuvan maisemiin. Esan tekemän kaltainen sankariteko odottaa lunastajaansa.

36 tyttöä odottavavat talvea Seppälässä. Niille pyöritellään heiniä ja kannetaan vettä oikein urakalla. Teemu auttaa.
Lokakuun viimeinen viikko kunnostellaan Seppälän navettaa talvikuntoon.
Kauralammilla kesän olleet lampaat ovat häkellyttävän kesyjä.Ja opettivat koko katraan
samoille tuttavallisille tavoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti