Nuolniemellä kasvaneilla ja lapsuuden kesät viettäneillä on yhteinen unelma: maisemoida kylän pellot ja reunojen metsälaitumet takaisin kulttuurimaisemaksi. Kesällä 2012 lampaat aloittivat Lehtomaan torpalta ja Kauralammin kyläpellolta. Välissä on paljon pusikoituvia peltoja ja paljon työtä. Etkö tulisi mukaan?




sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Pauliinasta tuli ylioppilaslammasfarmari

Pauliina sai ylioppilaslahjaksi tyttölampaan.Koska Sakulle ja Minnalle menneet lampaat ovat kiintyneet sinne, haimme tänään korvaavat 22 karitsaa Väinölän Päiviltä. Niiden lisäksi tuli kolme ihan pikkuista kokeilemaan, josko ne hyvässä hoidossa jaksaisivat elää. Pauliina ja Osku ovat sitoutuneita alkuhoitoon yhdessä mummon kanssa. Pauliina etsii tässä omaansa - valinta on vaikea. Melkein kaikki ovat poikia.

Pauliina halusi mustavalkoisen. Tässä on sylissä Oskun tyttö. Ihan siltä varalta, että mustavalkoista tyttöä ei löytyisi. Tämä tulisi sitten Pauluunalle ja Osku saisi jonkun toisen. Osku on tehnyt aitoja ja käynyt joka päivä opettamassa karitsoille ruotsia. Ne ei osaa yhtään. Mutta osku osaa.

Löytyi se. 47 samanlaisen joukosta. Se on juuri tämä. Huomaa katseet. 47 siksi, että ne ovat laitumella Huttumäellä. Kolme rääpälettä on omassa karsinassaan.

Tämä on minun. Minun omani.
 
Ja tämä on minun. Hoitopalkkani. Osku lähtee armeijaan heinäkuussa. Rankkoihin hommiin rajalle. Aitarullien kantelu ja aitatolppen iskeminen mäkäräisten ja muiden lentävien pelien lennellessä silmiin on käynyt hyvästä treenistä. Ensi viikolla Osku lähtee vaarin avuksi istuttamaan näreen taimia. Ja yrittää sopia ruotsin tentin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti