Nuolniemellä kasvaneilla ja lapsuuden kesät viettäneillä on yhteinen unelma: maisemoida kylän pellot ja reunojen metsälaitumet takaisin kulttuurimaisemaksi. Kesällä 2012 lampaat aloittivat Lehtomaan torpalta ja Kauralammin kyläpellolta. Välissä on paljon pusikoituvia peltoja ja paljon työtä. Etkö tulisi mukaan?




lauantai 10. marraskuuta 2012

Mietteitä tarhauksesta ja yksi resepti

Joku voisi luulla, että koska Nuolniemen lampaisiin luo erityisen kontaktin, koska niihin pikkuhiljaa tutustuu ja niitä puolivahingossa inhimillistää, ajatus osallisuudesta niiden kuolemiin muuttuisi happamaksi, häpeänsekaiseksi, herkimmille jopa vastenmieliseksi, tahraksi omatunnossa. Ei se mene niin. (Ja vaikka menisi, omatuntosi on aika mitätön asia verrattuna satoja vuosia jatkuneeseen eläintarhausperinteeseen.) Jo se, että me pystymme pääkopissamme tuollaiseen ajatusprosessiin on melkein oikeutus sille, että saamme syödä eläimiä ihan rauhassa. Nuolniemen lampaat elävät kuitenkin aika leppoista elämää kunnes eivät. Kasvattamalla lampaita olet toki kiinnostuneempi niistä ihan eläiminä, mutta myös kiinnostuneempi niihin kiinnittyneestä lihasta.

Lammastarhauksen myötä pääset erityiseen asemaan tutustua ruhon muihin, ei-ihan-lähikauppakelpoisiin (tai jos ne olisivat siellä, niissä olisi se -30 % tarra) osiin. Viulut ja paistit on ihan peruskamaa, nyt pureudutaan vähän miehekkäämpään, eli lampaan kiveksiin. Kyllä, näitä on jengi keitellyt syötäviksi aikojen alusta saakka, eloonjäämisinsentiivin ajamana. Mitään ei heitetä hukkaan. Sisäelimet olivat niitä halpoja proteiinin lähteitä jotka jäivät sittemmin teollistumisen ja tehostetun lihatuotannon jalkoihin. Niistä ajoista on tultu siihen, että tänään lampaiden ja muidenkin eläinten kiveksillä on oma kunnia-asema monen maan ruokakulttuurissa. Kivesten syönti on oikeasti tosimiesten hommaa, viimeinen kynnys niille joille sisäfile on liian valtavirtaa ja broileri liian pliisua.

Se resepti:

  1. Poista kiveksiä ympäröivä kalvo. Helpota elämääsi ja delegoi tämä suoraan perheen pienimmille.
  2. Leikkaa terävällä veitsellä 5-8 mm paksuisia kiekkoja kiveksistä ja laita veteen likoamaan puolesta pariin tuntiin. (Vaikka kivekset ovat luonnostaan hyvin riippuneita, tämä kuulemma mureuttaa vähän entisestään.)
  3. Leivitysjutut kuntoon, eli laakeaan kulhoon (raaka) kananmuna vähän vatkattuna, toiseen laakeaan kulhoon korppujauhoja tai vehnäjauhoja.
  4. Kuivata kiveskiekot ja ripottele suolaa, ja muita mausteita halutessasi, esim. valkosipulijauhetta, pippuria, maltillisesti.
  5. Uita kiekkoja kananmunassa yhdellä kädellä, siirrä kiekot jauhoseokseen, huljuttele niitä toisella kädellä jauhoissa ja katso että ovat kauttaltaan jauhoissa. Yksi kuiva ja yksi märkä käsi, näin vältät kiusalliset jauhokokkareet sormissa. Paksumman kuoren saat kun laitat vielä tämän jälkeen uudestaan kananmunien kautta jauhoihin.
  6. Tässä vaiheessa sinulla on varmasti jo 190 C -asteinen öljy korkeareunaisessa pannussa tai jopa rasvakeittimessä valmiina odottamassa. Jos ei, siirry kohtaan 7.
  7. Laita korkeareunaiseen pannuun neutraalia, esim. rypsi-, öljyä pari senttiä ja lämmitä kunnes 190 C -asteista tai kunnes leivänpalanen ruskistuu kivasti. Siirrä lapset ja lapsenmieliset tässä vaiheessa kauemmas.
  8. Laita kiveskiekot rasvaan uimaan. Aikaa on paha sanoa, mutta ehkä 6-8 minuuttia välillä kääntäen, kunnes pinta on kullanruskea. Luota vaistoihisi ja kypsennä älä liikaa äläkä liian vähän, vaan sopivasti.
  9. Lepuuta rapeita kiveskiekkoja hetki talouspaperin päällä, tarjoile kera coctail-kastikkeen (1:1 ketsuppia, majoneesia, vähän worchestershire-kastiketta ja tabascoa) ja sitruunalohkon. Ja oluen.
  10. Muista sammuttaa liesi jottet polttaisi keittiötä ja kerskua kavereillesi (rennosti ja ohimennen) syöneesi kiveksiä lounaaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti